rakkaus on mystiikkaa

rakkaus on parhaimmillaan silloin kuin sitä ei liiaksi koita selittää, siksi sen selittäminen onkin vaikeaa. voitaisiin kuvitella että se on verhon takana ja näyttää kivemmalta pelkkänä siluettina. se on niiku ruokaa, jos miettii liiaks mitä syö nii ei se syömine enää oo nii kivaa, tästä vedänkin päätelmän että kaikki kehsota tulevat tarpeet ovat miellyttävämpiä selittämättöminä. Itse olen kokenut jokaisen rakkausselityksen epämiellyttävänä vaikka olen myöntänyt niitten realistisuuden ja mahdollisen todenmukaisuuden. siksipä en enää selitä rakkautta koska se ei tunnu enää kivalta eikä missään vaiheessa tuntunutkaan. mielestäni se on täysin luonnollista ja siksi lopetan nyt kivasti.

freud rakastaa meitä

psykoanalyysin isällä, herra sigmundillakin on mielipiteensä rakkaudesta. Herra sigmund sanoo, että rakkaussuhteen osapuolet pyrkivät tiedostamattaan palauttamaan itselleen kivuliaita suhteita käsitelläkseen käsittelemätöntä ja että lapsen suhde vanhempiinsa ikäänkuin luo pohjapiirrustukset myöhemmille rakkaussuhteille. Tämä teoria seliitäisi monia käytöskuvioita ja ihmisten tapoja käsitellä rakkautta, mutta teorian suurin ongelma on koko psykoanalyysin teoriassa.Psykoanalyysin paikkaansapitävyyttä ja korrektiutta ei voi mitenkään todistaa eikä näinollen myöskänä kyseenalaistamaan. Teoria myös esittää, että rakkaus ei paljoakaan muutu elämän aikana vaan koko ihmisen rakkauskäsitys pysyy samana lapsesta lähtien, tämä kylläkin selittäisi erilaiset fetissit ja seksuaaliset preferenssit jotka voisivat olla lapsuudesta lähtien jollain tasolla läsnä.Teoria kuulostikin kaikinpuolin vastenmieliselt' silloin kun se julkaistiin ja ihmiset eivät arv ostaneet oedipuskompleksia vaan kokivat sen henkilökohtaisena loukkauksena. Freud oli kova äijä ja sitä on paha kyseenalaistaa
in and out

rakkauuta

entä sit semmone teoria. et ku rakkautta on ihan kaikissa kulttuureissa aina ollu ja varmaaa näil näkymin aina tulee olemaan nii oisko sit mahollista että se biologinen rakkaus ja se kuinka kaikki pyrkii löytämään sen lisääntymiskumppani oiski jonku korkeemman rakkauden maallinen välikappale? Tälläisellä oletuksella olisi olemassa jumalallista rakkautta jolla on oma olemuksensa, mutta koska maailmassa jossa elämme ei abstrakti käsite, kuten rakkaus, olla yksinään olemassa, tarvitsee se välikappaleita ja järjellä selitettävissä olevia biologisia ja fyysisiä ilmiöitä toteutuakseen. Yksi rakkauden jännistä piirteistä kulttuureissa on se, että se koetaan aina hyvänä ja normina, eikä suinkaan tabuna tai pahana asiana tai ns. "kiellettynä hedelmänä" (poikkeuksena eroottinen rakkaus). Itse koen rakkauden mystisenä voimana, ja hyvä niin sillä kyllähän se laskee vähän sitä kauneutta ja romanttisuutta että kaikkea koitetaan selittää järjellä. Rakkaus on jotain joka on olemassa jokaisessa meissä ja se on osa ihmisluontoa, ajattelis sitä järjellä tai ei. Mutta, miksi rakkautta on olemassa, rakkaudessa yksilö asettaa muun kun oman etunsa etusijalle ja vaikka se onkin itsekästä ei rakastuminen pyri olemaan itse rakastuneelle välttämättä millään tavoin hyödyksi. Rakkautta on aina pyritty selittelemään, milloin jumalalla, milloin ihmisluonnolla, milloin tieteellä ja milloin kosmisella voimalla, itse haluankin jättää tämän mysteeriksi. mutta enta rakkauden olemus, mitä jos se toimiski samal taval ku materia ylipäätänsä, sitä että kappaleet vaa pyrkii toisiinsa päin. Ihmisille ei ois just sitä tiettyy oikeeta, mutta ois jotai jotka toimis paremmi ja jotai jotka on lähes täydellisiä mutta mikään ei täysin. Myös kappaleet sekoittuvat ja jakavat osiaan muodostaessaan sidoksia ja planeettoja, mutta niitten välillä on myös liikettä suuntaan ja toiseen. Ja aivan kuten rakkaudessakin myös atomit pyrkivät aina saavuttamaan tasapainon itsensä ja ympäristönsä välillä.

mutta entäs se että voiko rakkautta edes olla olemassa? jos se on oma puhdas voimansa ja jotain abstraktia ja käsitteellistä jota ei meidän maailmassamme olla olemassa. Jos rakkaus on vain sana jolla kuvataan jotain illuusiota joka vaikuttaa siltä miten määritämme rakkauden... oishan se jännä...

episode I: the phantom love

rakkautta?

Katsottiimpa tossa maanantaina jännä dokumentti biologisesta näkökulmasta rakkauteen. oli karua katsottavaa. Koko homman juju oli se että, rakkautta tai mitään mutua ei oliskaan vaan, että kaikki on suoraan biologiassa. Millään muulla ei ole väliä kuin lisääntymisellä. Kaikki kauniit mielikuvat enkeleistä ja kohtalosta murskattiin tieteen keinoin. tätäkö tämä nyt on? Dokumentin näkökulma ja aihe olivat loistavia aiheen epämiellyttävyyttä lukuunottamatta. Ainutta suurta miinusta heittäisin seksistisyydestä, naiset leimattiin huoriksi jotka ajattelevat vain rikkaita ja lihaksikkaita miehiä joita he kuitenkin pettäisivät ovulaation aikoihin. Ehkä rakkautta ei vain voi havaita tieteen keinoin, tieteellisin tutkimuksin tulee tieteellisen kylmä/korrekti vastaus. Onko rakkaus todella kuollut? lue episode II: Attack of the love niin saatat tietää...

ja ai nii, rakkauttako?